Varmaankin ihan ensimmäinen kerta kun törmäsin johonkin omituiseen tv-peli härpäkkeeseen oli joskus 80-luvun alkupuoliskolla. Alakerran naapurilla oli joku musta mötikkä (ei mitään hajua mikä masiina) olohuoneessaan jolla pelattiin paljon erilaisia Space Invadersin innoittamia avaruusräiskintöjä sun muita palikkapelejä. No ei niistä enempää koska en kykene muistamaan noin varhaisista ajoista muuta...
Muutimme laajasti laajenevalle Malmille, jossa vietin ekat kouluvuodet ja tutustuin Commodore 64 tietokoneeseen! Muistan koulussa kuulleeni kavereideni hehkuttelevan sellaisia nimiä kuin Commando, California Games, Microprose Soccer, Rambo, Boulder Dash, Decathlon jne ja tottakai sitä alkoi kiinnostumaan että mitähän juttuja noi oikein on... Pelit oli melkoisesti jo muuttunut niistä ihan ekoista pelisessioistani ja ekojen Atarien ajoista. Nyt pelejä pelattiin kasetilta tai isolta lerppudisketiltä, joista disketti oli enemmän luksusta ja nopeampi latailuissaan jne. Quickshot ilotikkuja tuli tuhottua kaverilla useita, etenkin juuri näissä lukuisissa Winter Games, Summer Games, Knight Games, California Games, Olympic Games jne nimellä kulkeneissa joystickin raiskauksissa! Mahtoi kaverin isoveli olla tyytyväinen kun paskottiin sen joystickit ja kärvennettiin muutamat C64:n muuntajat, jotka kuumuivat tulikuumiksi jo muutaman tunnin pelailun jälkeen ja saattoivat kosahtaa siihen. Monesti lopetettiin pelailut pariksi tunniksi että muuntaja viilenee ja sen aikaa oltiin ulkona leikkimässä sotaa jne. Sitten pelailu jatkui taas kun muuntaja oli sopivan viileä, tätä toistettiin useasti.
Kuvassa Quickshot Turbo, jollaisilla tuli myös paljon pelattua C64 aikoina.
Nintendon ensimmäinen kotikonsoli rantautui myös Eurooppaan näihin aikoihin ja siihenkin tuli tutustuttua lukuisten kavereiden kodeissa. Pelit kuten Super Mario Bros., Wrecking Crew, Ice Climbers, Soccer, Duck Tales jääneet parhaiten mieleeni ja NES-pädin kosketus oli paljon ystävällisempi kuin Quickshot ilotikku. Itsehän olin erilainen lapsi ja sain Sega Master Systemin lahjaksi johon olin päässyt myöskin tutustumaan naapurinkersan kotosalla. SMS konsoli oli myöskin 8-bittinen kuten NES, muttei sille ollut Super Marioita tai muitakaan tuttuja pelejä, joten piti sokkona ostella pelejä kansien perusteella (silloin kun ei netistä kateltu pelivideoita, tai arvosteluja, eikä kaupoissa ollu pelipisteitä missä voisi peliä kokeilla edes). Eka SMS pelini oli konsolin mukana tullut Hang On moottoripyöräilypeli joka oli todella timanttinen arcadepyöräily. Vihdoinkin alkoi löytymään niitä hyviäkin pelejä (tai pelejä joita osasi pelata, pelit kun oli tuolloin huomattavasti vaikeampia kuin nykyään, kai?) ja parhaiten mieleen jäi Wonder Boy tasoloikat, jotka nousivat itselleni Master Systemin Mario-peleiksi (muita hyviä oli mm. Shinobi, Phantasy Star jonka pelaaminen toki oli aikamoista häsläystä vielä tuolloin). Saatoin toki olla aika yksin Wonder Boyn ja muiden Sega-hahmojen kanssa tuolloin sillä tunsin vain yhden kaverin jolla oli Sega Master System ja hänkin halveksi kyseistä konsoli ja tahtoi mestarillisen NES-konsolin!
Noh, seuraavana saapui Nintendon Super Nintendo ja Segalta sitten oma 16-bittinen Megadrive. Olin jo sen verran valinnut puoltani Segan suunnalle, että halusin nimenomaan Megadriven enkä SNES:iä, ja sen sainkin. Megadrivellä erityisen kiinnostuksen herätti uusi jääkiekkopelisarja EA Sportsilta. EA Hockey nimellä kulkenut kiekkoilu muutti meikäläisen elämää melkoisesti ja siitä alkoi muutaman vuoden totaalinen koukutus EA:n lätkäpeleihin ja hieman myöhemmin myös FIFA-sarjaan. Edellä mainitussa kiekkoilussahan pelattiin maajoukkueille, eikä pelaajilla ollut nimiä, mutta pelinumerot oli kiekkofaneille tuttuja. Kanadalla pelinumerot 66, 99 jne olivat aika selvyyksiä. Sitten saapui NHLPA Hockey 93 nimellä kulkeva täysverinen NHL-kiekkoilu joka hämmensi jo sillä että pelissä oli oikeat pelaajat jokaisessa NHL-joukkueessa! Tämä peli oli se joka vakuutti meikäläisen haluamaan Sega Megadriveä. Tulihan nuo änärit toki SNES:lle myös, mutta olin jo tykästynyt Megadriven hienoon kolminappiseen pädiin joka miellytti tuolloin kädessäkin enemmän.
Sega Megadrive palvelikin uskollisesti monia monia vuosia ja änäreitä tuli pelattua enemmän kuin ikinä! Enpä tuolloin oikeastaan juuri mitään muuta pelannutkaan ja joka ikinen vuosi tuli ostettua uusi änäri. Tuolloin pelisarja teki vielä huikeita harppauksia joka vuosi! Johonkin näihin aikoihin Pasilassa asuessani ja koulua käydessäni, eräs kaverini kutsui meikäläisen pelaamaan Amiga 500 tietokoneella "The Manager" nimistä jalkapallo"simulaattoria" jossa toimitaan futismanagerina. Olinhan kova futisfani niin toki tuollainen erikoinen peli kiinnosti ja myös koukutti välittömästi ekalla pelikerralla! Luonnollista jatketta The Manager pelailuille oli Championship Manager: Italy ja CM: England jotka ilmestyivät myöhemmin Amigalle. Pelkästään noihin futismanagerointeihin tuli käytettyä satoja tunteja, mutta samaiset pelit innostivat myösin useasti lähtemään Töölön legendaariselle bollikselle potkimaan oikeaa nahkakuulaa kavereiden kanssa ja futailujen jälkeen pelattiin lisää ChampMania kotosalla. Ahh how I miss those days!
Nyt ollaankin päästy jo 90-luvulle ja blogin eka osio päättyy tähän. Seuraavassa osassa sitten kerron miten päädyin vihdoinkin Nintendon mukaan ja siitä Sonyn ja Microsoftin konsolien pariin. Paljon on pelaaminen muuttunut vuosien saatossa ja tulee varmasti muuttumaan tulevaisuudessakin.
Pahoittelen blogissa esiintyviä kirjoitusvirheitä jne. Tämä on pieni tarinani pelaamisesta ja kerron sen loppuun vielä joskus ;).
Blogia kirjoittaessa soi: Blind Guardian "Nightfall In Middle-Earth"!
