keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Showpainia, hikeä ja tuskaa 2 (julkaistu 22.11.2014 Peliruukun sivuilla)

WWE 2K15 Xbox 360



Se saapui taas ja vielä ainakin kertaalleen vanhallekkin sukupolvelle, eli 2K:n julkaisema ja Yukesin tekemä showpainirellestys on saapunut! Alunperinhän 2K:n oli tarkoitus julkaista peli kaikille alustoille samana päivänä, mutta ilmeisesti uuden sukupolven versiot kaipasin lisäaikaa ja saivatkin kuukauden lykkäystä. No mutta onko tämä nyt samaa kamaa sitten vanhalla raudalla kuin viime vuoden 2K14 josta kirjoittelin myös? On ja ei.

WWE painifanillehan peli tarjoaa sitä tuttua huttua mistä koko lajissa on kyse. Vähäpukeisia miehiä ja naisia, akrobaattisia liikesarjoja ja naurettavaa saippuaoopperaa sekä uhoa. En oikeastaan viitsisi pelin last gen versiota muille suositellakkaan, kuin kovanluokan WWE-faneille. Ei-niin-koville-faneille suosittelin odottamaan uuden sukupolven versiota, jossa varmaankin sitten niitä uudistuksia löytyy enemmän.
Eipä sillä etteikö saamassani Xbox 360 versiossa olisi uudistuksia. Peli näyttää hivenen paremman näköiseltä kuin viimevuotinen ja yksin pelattavaa sisältöä on nyt hieman enemmän. Pelimuotoina kun on perinteisten WWE Universen, nettipelin ja exhibitionin lisäksi juonipitoiset ja oikeaa WWE tarinankulkua seuraavat "Who got NXT" mode ja "2K Showcase".

Who got NXT:ssä seurataan lyhyissä rivalryissa nousevia supertähtiä, kuten Corey Graves, Sami Zayn, Rusev, Adrian Neville ja Bo Dallas. Jokaisen hahmon avaamiseen vaaditaan neljän matsin voittamista ja oikeita tapahtumia seuraten. Good stuff, mutta odotin tältä hieman enemmän. Hienoa on kuitenkin että nyt mukaan saatiin taas NXT:stä tulevaisuuden tähtiä, joita onkin Universe modessa sitten kiva nostella ja buffata tuleviksi mestareiksi.

Kahden edellisen WWE pelin (13 ja 2K14) "tarina" modet on ollu rautaisia ja showpainin faneille mieleistä hälinää. 2K Showcase ei tee poikkeusta ja se keskittyykin kahteen suureen feudiin, eli rivalryyn. Ensimmäisenä John Cenan ja CM Punkin pitkä rivalry, joka käydään pelissä 19 matsin mittaisena tarinana. Mukana toki on monia muitakin WWE supertähtiä jotka sekaantuivat kaksikon kuvioihin jne. Presentaatio on mitä mainioin ja matsien välissä nähdään tuttuun tapaan videokuvaa ja otteluissa tehtäviä seuraten tulee hienoja "keskeytyksiä", eli pelimoottorilla tehtyjä videoita joissa esim. Big Show hyökkää kesken matsin vaikkapa John Cenan kimppuun. Alkuun ajattelin että 19 matsia on liikaa tässä rivalryssa, etenkin kun jo parin matsin jälkeen alkoi tympäisemään Cenan ja Punkin entrancet jotka tulee joka matsin alussa. Herrojen sisääntulot kun ei ole omia suosikkejani koskaan olleet, mutta onneksi ne voi napin painalluksella skipata ja hypätä suoraan turpakäräjille.
 
Toinen rivalry 2K Showcasessa on itselleni paljon mieleisempi. Tässä kohtaa vanha kunnon D-Generation X, Shawn Michaels ja Triple H. Kyseinen rivalry sijoittuu vielä sille ajalle jolloin itse seurasin aktiivisesti WWE:tä ja mahtavaa olikin nähdä tuttuja kohtauksia ja päästä itse toteuttamaan niitä. HBK:n ja Triple H:n feudi kestää 14 matsia ja sielläkin toki pyörii Kevin Nashia, Chris Jerichoa, sun muita tuttuja hahmoja. Matsien objektiveja seuratessa peliin saa sitten avattua painijoita, asuja, areenoja, mestaruusvöitä ja näitä tavaroita on taas paljon. Mukavuuden haluisempi voi laittaa kaksi euroa pelin Accelator DLC:hen, jolla saa kaiken lukitun auki.
2K Showcase siis on hyvää tavaraa ja tarjoaa nannaa painifaneille. Nyt tuntuukin enemmän pelaavansa yhtenäistä juonta kun "story" modessa ei pompita kokoaikaa tapahtumista tapahtumiin (kuten kahdessa aikaisemmassa). Nopeastihan nuo tarinat kuitenkin tahkoaa läpi, mutta sitten se hauskuus vasta alkaakin kun roster on täydellisesti avattu ja onkin aika aloitella WWE Universe!



Tänäkin vuonna Universe on se pelimuoto mikä vetää allekirjoittanutta pelin pariin uudestaan ja uudestaan. Pelimuoto on säilynyt aika pitkälti samana kuin viime vuotisessa pelissä, mutta taas jotain pientä on lisätty, kuten avattavia tarinoita joita voi sitten laittaa kiistakumppaneille (rivalries).

Verkkopeli on karmeaa ripalia edelleen, ainakin randomien kanssa. Koita nyt siinä counter-helvetissä sitten nauttia showpainista. Kaverin kanssa voikin olla ihan hauskaa ja matsit voi vaikkapa taattuun WWE tyyliin sopia. Tekee matsista vaan kunnon shown ja koittaa tehdä kaikki älyttömimmän liikkesarjat ja muistaa testata kaikki tavarat mitä lavan alta löytyy.

WWE 2K15 on aika pitkälti kuitenkin vain vuosipäivitys edelliseen, mutta fanipojan pakkohankinta silti. Odotan jo nyt suurella innolla että saan joskus hankittua pelin Xbox One version jossa ne suurimmat uudistukset sitten ilmeisesti on. Etenkin uusin My Career pelimuoto kiinnostaa, jossa luodulla painijalla aloitetaan ura NXT harjoituskeskuksesta ja pyritään nousua legendaksi. Kasuaalimmat WWE:n seuraajat voivat mielestäni siis skipata tämän PS3/Xbox 360 version ja napata mielummin sitten PS4/Xbox One version itselleen. Die hard fanit sitten tietenkin hankkii molemmat kokoelmiinsa (himoitsen sitä Hulk Hogan Editionia suuresti WWE 2K14 Phenom Editionin viereen!).

Showpainia, hikeä ja tuskaa! (julkaistu 2.12.2013 Peliruukun sivuilla)

WWE 2K14 "30 years of Wrestlemania"!

 

Nykyisen konsolisukupolven kymmenes WWE-peli on julkaistu ja tämä jää myös tämän konsolisukupolven viimeiseksi WWE-peliksi. Julkaisija vaihtui THQ:sta 2K:lle, mutta tekijätiimi on vanha tuttu Yuke's, joten syytä hätää ei ollut ettäkö pelisarjaa mentäisiin pilaamaan. Kyseessä on kuitenkin tuttua ja turvallista showpainia, lajin ystäville.

Ensimmäisenä uudistuksena huomasin options-valikossa kohdan "Music Jukebox", jota olisin kaivannut jo WWE '13 peliin. Tuossa sarjan edellisessä pelissä kun alkoi suunnattomasti ärsyttämään valikoissa soivat biisit, koska siinä kierrätettiin pääosin muutamaa samaa biisiä vain. Tämä jos joku alkoi ärsyttämään, etenkin kun automaattisesti soivat themet eivät olleet edes WWE:n parhaimmistoa. Nyt tuo homma on siis uusittu Music Jukebox menulle, josta voit itse valita mitkä biisit soi ja mitkä ei. Kuulostaa pieneltä jutulta, mutta showpainin fanille tuo on jo iso juttu. Peliä tulee kuitenkin pelattua todella paljon, niin musiikki nousee vieläkin tärkeämmäksi ja ite rastitinkin sielä kaikki omat suosikki themeni ja ärsyttävät renkutukset jätin pois. Onhan se hienoa käynnistää peli ja ekana alkaa soimaan vaikkapa Undertakerin "Graveyard symphony" tai Triple H:n "The Game", näitä kun en muista kuulleeni juurikaan WWE '13:sta menuissa.
Pieni uudistus siis joka on itselleni jo iso uudistus ja pitkien pelisessioiden kannalta todella miellyttävä ja melko itsestäänselvä uudistus.

Uusia pelimuotojahan WWE 2K14:ssa on sitten story modeksi laskettava "30 years of Wrestlemania", johon on nimensä mukaisesti niputettu kaikki ne parhaat ja mielenkiintoisimmat matsit Wrestlemanioista. Ekana matsina, ekasta Wrestlemaniasta on poimittu legendaaristen Andre the Giantin ja Big John Studd:n kohtaaminen. Historialliset matsithan voi pelata omalla tyylillää tai seuraten matsin historiallisia tapahtumia, joista palkitaan sitten avautuvilla pelihahmoilla, asuilla, areenoilla, mestaruusvöillä jne. Itsehän otin tavoitteeksi vetää jokaisen matsin läpi täydellisesti, eli avaten kaiken mitä pystyy. Alkukankeuden jälkeen ja kontrollien käydeksi tutuksi, noissa tehtävissä ei enää juurikaan ongelmia ollutkaan. Pelin tehtävät tuntuikin aavistuksen helpoimmilta kuin edellisessä osassa, mutta silti niin mahtavilta. WWE '13:sta Attitude Era oli itselleni mieleinen ja WWE 2K14 laittaa vielä paremmaksi. Historiallisia Wrestlemania mittelöitä on 45 ja jokaisesta aukeaa jotakin.

Wrestlemania kolmekymmenvuotis taipaletta juhlistava "30 years of Wrestlemania" on jaettu viiteen chapteriin, joista eka on nimetty "Hulkamania running wild". Chapter 1 sisältää Wrestlemaniat 1-9 ja Hulk Hogan on keskeisenä hahmona tässä, toki siellä pelataan muillakin hahmoilla, mutta Hulk Hoganin parhaat vuodet kyseessä siis. Toinen chapter on nimetty "New Generation Era" joka pitää sisällään Wrestlemaniat 10-13 ja tässä Bret "Hitman" Hart on isossa roolissa. Chapter 3:n sisältämä "Attitude Era" käsitellään pikasesti neljällä matsilla (Maniat 14-17) ja The Rock on pääsolistina tässä. Kaksi viimeisintä chapteria (4-5) onkin sitten sisällöltään runsaimmat, joista eka "Ruthless Aggression Era" sisältää kaksitoista matsia Manioista 17-24 ja vikana avautuva "Universe Era" Maniat 25-29 (sisältäen 13 matsia).
Itse menin nämä osuudet kahdessa illassa läpi vain sen takia koska koukutuin tähän ja halusin avata uusia hahmoja kokoajan lisää. Pääsyy hahmojen avaamisen koukuttavuuteen oli se että saan avattua Goldbergin, joka tekee nyt ensiesiintymisen tämän konsolisukupolven WWE-peleissä.



Monet on jo vuosia valittaneet sitä että Yukesin WWE-pelit on näyttäny ja tuntunu samoilta peleiltä vuodesta toiseen. Sen allekirjoitan itsekkin ja WWE 2K14 näyttää kyllä samalta kuin WWE '13 ja kontrollit on tutut ja samat kuin parissa edellisessä WWE-pelissä. Tosin kontrolleja ei saakaan mennä enää muuttelemaan, koska nykyiset kontrollit on ne toimivimmat. Pelisarjahan yritti jotain "skill stick" tyylistä ohjaustapaa Smackdown vs. Raw peleissään, joka oli ihan ok kun sen oppi, mutta silti kaipasin paluuta tähän nappien hakkaamiseen. WWE '12 onneksi sitten toi nappikontrollit takaisin. Tokihan hahmojen sisääntuloja uudistetaan ja pyritään muokkaamaan joka vuosi entistä aidommaksi ja komeammaksi, sekä myös hahmojen kehäanimointia koitetaan kokoajan saada sulavammaksi. Itse kyllä huomasinkin että nimenomaan kehäanimaatio pelihahmoilla on paremman näköistä kuin WWE '13:ssa (jota on kyllä tullu viimeaikoinakin pelattua). Muuten peli on sitä tuttua ja turvallista WWE-laatua, josta ainakin itse kovasti tykännyt taas, etenkin WWE '12 ja '13 peleissä.

Seuraavassa WWE-pelissä sitten jo toivottavasti näemmekin isoja uudistuksia ainakin pelimoottorin osalta, sillä WWE 2K15 tulee uudelle sukupolvelle. Enkä malta odottaa että pääsen vaikkapa Xbox Onella pelaamaan seuraavaa WWE-peliä next gen pelimoottorilla ja grafiikoilla! Toivonkin että Yukesilla painetaan pitkää päivää PS4 ja Xbox One versioiden parissa.
Pelissä on toki mukana WWE Universe, online pelimuoto, Creations osuus, WWE Shop jne jne, mutta ne on tuttua kauraa pelisarjan ystäville aikaisemmistakin osista eli en niistä jauha mitään. Toki näitäkin osuuksia on hiottu ja esim nettipeli toimi itselläni paremmin kuin sarjan edellisessä osassa. Tämä nyt ei kuitenkaan meinaa sitä että pelaisin peliä yhtään sen enempää onlinena.

Tuttuun tapaan myöskin season pass on ostettavissa peliin ja ekana DLC-pakettina sieltä tulikin jo N.W.O. hahmopack, sekä ilmainen The Giant (Big Show) hahmo. Lisää painijoita saa myös WWE Community Creations osuudesta, jossa pelaajat on tehnyt suosikkejaan. Osa niistä on upeita ja yksityiskohtaisia, kun taas jotkut ihan kamalia räpellyksiä. Itse kuitenkin pysyttelen mieluiten pelin alkuperäisessä roosterissa ja DLC hahmoissa, koska luoduilla hahmoilla ei ole esim. aitoja entranceja ja musiikkeja mukana.
Loppulauseena sanonkin että WWE-fanille pakkohankinta jo tuon "30 years of Wrestlemania" osuuden takia, mutta muille peli ei kyllä varmaankaan tarjoa yhtään mitään.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 parhaat pelit TOP 10

Melkein päivälleen vuoden hiljaisuus päättyy ja on aika listata vuoden 2014 parhaat videopelit!

Aloitetaan siis sijasta 10.

10.
Wolfenstein: The New Order

Yksi vuoden yllättäjistäkin. Erittäin viihdyttävä first-person-shooter toisen maailmansodan jälkeisessä vaihtoehtohistoriassa. Yksi parhaista fps-peleistä moneen vuoteen. Xbox One versio hankinnan alla myöskin.

9.
South Park: The Stick of Truth

Vuoden hauskimpia pelejä ja taattua South Parkia. Peli koukutti ja vei mukanaan täysin. En oo aikoihin missään videopelissä nauranut niin paskaisesti kuin tässä. Pieruhuumorit rules aina ja huumori oli muutenkin erittäin rietasta, härskiä ja suorastaan kipeää. I love this game.

8.
Outlast + Whistleblower DLC

Tunnelmallisimpia kauhupelejä aikoihin. Synkkä, ahdistava, ei niinkään pelottava, mutta silti erittäin kiehtova kauhuseikkailu. Erityisesti erikseen myytävä Whistleblower DLC iski lujaa meikäläiseen ja oli todella häiriintynyttä settiä.

7.
Destiny

Itselläni ei ollut peliin juurikaan mielenkiintoa alkuun, mutta pelin beta oli niin huikea että peli meni ennakkotilaukseen. Peliä tuli hakattua melkoisessa kiimassa kymmeniä tunteja, kunnes pieni puutuminen alkoi vaivaamaan ja piti laittaa peli tauolle. Tauon jälkeen peli ei enää imaissutkaan mukaansa ja sen takia Destiny "vasta" sijalla 7, vaikka olin peliä pelatessa varma että heittämällä menee top vitoseen. No ei menny, toisto alkoi puuduttamaan ja loppujen lopuksi pelissä on aika vähän sisältöä, mutta toistoa sitäkin enemmän.

6.
Call of Duty: Advanced Warfare

 Tätäkin peliä olisin halunnut nostaa korkeammalla koska AW on paras Call of Duty mitä olen pelannut. Yksinpelikampanja on paras ja moninpeliä on uudistettu kerrankin kunnolla. Kartat on paljon parempia kuin vaikkapa viimevuotisessa Ghostsissa, jossa alkoi tulla hyviä karttoja vasta DLC-pakettien mukana. Monipuolisuudessaan vuoden paras fps (kampaja, co-op, moninpeli).

5.
Bayonetta 2

Eka Bayonetta viehätti jo kovasti aikoinaan Xbox 360:llä ja olinkin tyrmistynyt kun jatko-osa laitettiin hyllylle kun ei julkaisijaa/rahoittajaa löytynyt. Onneksi Nintendo päätti auttaa Platinum Gamesia ja peli vihdoinkin näki päivänvalon vuonna 2014 yhdessä pelin ensimmäisen osan kanssa joka julkaistiin myös WiiU:lle. Bayonetta 2 laittaa vielä paremmaksi kuin eka osa ja on yksi parhaista hack'n'slash peleistä mitä olen koskaan pelannut.

4.
The Walking Dead: Season 2

Vuoden tunnepaukku tuli koettua heti alkuvuodesta (eka osa tosin julkaistiin jo 2013) ja TWD:S2 onkin parasta Telltalea tähän mennessä. Synkkää ja surumielistä tarinankerrontaa josta ei paljon lohtua löydy, ehkä juuri siksi tästä niin tykkäänkin. Veikkaan kyllä (lue: toivon) että Game of Thrones laittaa vielä paremmaksi kuin tämä.

3.
Dragon Age: Inquisition

Olin lähes varma että tämä peli tulisi olemaan Game of the Year 2014, mutta toisin kävikin. Olisin kyllä tahtonut laittaa koko top kolmen ykkössijalle, sen verran kovia pelejä kaikki kolme on. No jonkun pitää ottaa kolmossija ja se on nyt DAI. En keksi oikeastaan mitään huonoa tästä pelistä, sen verran mahtava tekele on kyseessä. Tekemistä on todella paljon, pelimaailma on valtava, peli on erittäin kaunis jne jne. Ylistyssanoja voisi jatkaa lähes loputtomiin.

2.
 Middle-Earth: Shadow of Mordor

Jo Guardians of Middle-Earthia pelatessani toivoin että Monolith tekisi tarinavetoisen pelin Keski-maasta. Rukouksiini vastattiin ja Shadow of Mordor julkaistiin. Suuremman luokan Tolkien-fanipoikana tää peli oli hieman kuin märkä uni joka alun tahmeuden jälkeen koukutti totaalisesti ja päästi irti vasta kun lopputekstit pyöri ruudulla. Hieman jäi harmittamaan siinä vaiheessa, koska olisin voinut jatkaa vielä parisenkymmentä tuntia ainakin. No toivotaan että tekevät tälle jatkoa vielä.Sanotaan että juuri tuo Tolkien tekee tästä pelistä paremman kuin DAI. Lore ja maailma kiehtoo vain niin paljon enemmän tässä pelissä, eikä mulla ole koskaan ollut niin hauskaa tämän tyylisessä pelissä. Shadow of Mordorhan on tyyliltään lähes täysin Assassins Creed kopio ja mähän en tykkää AC:ista about yhtään, mutta rakastan Mordoria. Tää on myöskin erittäin samantyylinen kuin pari uusinta Far Cry peliä, mutten oo niillekkään lämmenny (oikeastaan FC3 ei alun jälkeen kiinnostanut ja FC4:n ei ole kiinnostanut yhtään). Mutta kun salamurhaaminen, kiipeily ja vapaamaailma siirretään Keski-maahan niin mä käkätän nautinnosta kuin Klonkku ja heittäydyn yhtä kiihkeäksi tätä peliä kohtaan kuin tuo lurjus sormustaan kohtaan.

1.

MARIO KART 8

WiiU:n odotetuin peli meikäläiselle! Parasta kartingia mitä voi konsoleilla pelata (tää pätee kaikkiin Mario Kart peleihin tietty). Tää meni ykköseks koska tän pelin kanssa mulla on ollut hauskinta tänä vuonna ja tän pariin oon jaksanut jatkuvasti palata. Välillä ollut pitempiäkin taukoja, muttei se oo vähentänyt kiintymystäni tähän tekeleeseen. Yksinpeli tuli pelattua vain että sai sälät auki ja sen jälkeen oonkin pelannut vain ja ainoastaan pelin mahtavaa moninpeliä. Mario Kart 8:lle menee myös vuoden 2014 parhaan moninpelin palkinto ihan heittämällä. Mikään muu peli ei päässyt lähellekkään moninpelin hauskuudessa meikäläisellä tänä vuonna.

Tällänen listä tänä vuonna ja vuoden 2015 peleistä tulee listaa sitten 2016 varmaankin. Koitan kuitenkin saada tänne enemmän tekstiä tänä vuonna. Seuraavaksi mahdollisesti "vuoden 2015 parhaat albumit", eli musalistaa omaksi ilokseni.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 parhaat pelit TOP 10!

On aika pinota vuoden 2013 parhaat pelit yhteen kasaan. Listasta puuttu kovia nimikkeitä joita en vain ole kerennyt pelaamaan vielä, joten lista varmasti tulisi muuttumaan vielä jos tämän myöhemmin tekisin. Mutta nyt julkaisemassani TOP 10 listassa on mielestäni parhaat pelit vuodelta 2013 jotka olen pelannut.

SIJALLA 10. Call of Duty: Ghosts
Black Ops pelien aikaan innostuin pelaamaan taas Call of Dutyja aikamoisella innolla ja sama into jatkui Ghostsin parissa. Kampanja oli hyvä, vaikkei niin hyvä kuin Black Opseissa. Moninpelattavaa on rutkasti mm. perinteinen multiplayer, täysin uusi Squads-mode ja koukuttava Extinction alienien lahtaamiseen. Vuoden kolmanneksi paras FPS. Tämä peli ei ole vielä koukuttanut niin hyvin kuin Treyarchin Black Ops 2, mutta katsotaan uudestaan kun eka DLC-pack saapuu Ghostsiin.

SIJALLA 9. Tomb Raider
En ole kovin suuri Tomb Raider fani ollut koskaan, mutta Laran uusi tuleminen herätti silti kiinnostusta. Kyseessä onkin paras Tomb Raider mitä olen pelannut! Taistelua oli sopivasti, vaikkakin lopussa meinasi vähän lähteä käsistä. Tarina jaksoin kiinnostaa ja olihan peli todella upean näköinen, maisemat imaisi mukaansa jne.

SIJALLA 8. Resident Evil: Revelations (2013 konsoliversio)

Parempi Ressa kuin Resident Evil 6! Muutenkin enemmän old school Resident Evil, kuin muutama muu sarjan uutukainen. Todella hyvä konsolikäännös 3DS-versiosta, jonka pelasin WiiU:lla. Tämä ja Resident Evil 4 nököttävät valtaistuimillaan parhaimpina RE peleinä mitä olen pelannut (olen pelannut lähes kaikkia).

SIJALLA 7. Brothers: A Tale of Two Sons
Brothers kerkesi listalle mukaan viimeisimpänä, sillä sain sen juuri ennen uuden vuoden vaihtumista pelattua vihdoinkin läpi. Alkuun peli ei jostain syystä innostanut, mutta sitten jotain tapahtui ja tämä seikkailu lähti käyntiin todenteolla ja etenkin loppuhommelit kolahti todella kovaa. Tunnepitoisuudessaan peli vetosi eniten minuun ja kauniine maisemineen sekä upeine musiikkeineen.

SIJALLA 6. Metal Gear Rising: Revengeance
Alkuvuodesta 2013 ilmestynyt erilainen Metal Gear peli johon mulla oli älyttömät ennakko-odotukset. Täyttikö se niitä? No täytti! Oli ihan jopa GotY ainesta, mutta päätyi sijalle kuusi, siksi kun tänä vuonna tuli viisi kovempaa peliä. Todella upeasti toteutettu toiminnallinen Metal Gear peli, joka eroaa täysin sarjan muista peleistä. Platinum Games osaa hommansa toimintapelien suhteen, enkä voinu kuin hymyillä ja nauttia pelin hengästyttävästä toiminnasta ja lähes täydellisestä soundtrackista!

SIJALLA 5. Metro Last Light
Kamppaili kovasti MGR:n kanssa sijoituksesta ja voitti sitten. Eka Metro (Metro 2033) oli jo erittäin mieleinen peli itselleni tunnelmaltaan ja ei niin toiminnalisena fps-pelinä, plus ne kauhuelementit joita peli tarjosi. Siinä oli jo tarpeeksi syitä itselleni odottaa sarjan jatko-osaa joka oli vähällä jäädä kokonaan julkaisemattakin, ainakin ongelmia oli matkalla. Lopputulos oli kuitenkin erinomainen ja paluu post-apokalyptiseen Moskovaan oli enemmän kuin mieleinen, samalla ollen myöskin sopivan ahdistava ja synkkä jälleen näkeminen. Vuoden toiseksi paras fps-peli!

SIJALLA 4. Bioshock Infinite
Lukeudun ns. Bioshock-faneihin. Eka oli mainio peli. Toka vieläkin parempi ja sen pelasin kahdesti putkeen. Kolmas, eli juurikin tämä Infinite laittoi vieläkin paremmakai, vaikkakin alkuun pelimaailmana toimiva ilmakaupunki Columbia ei meinannu millään innostaa ja tuntui aivan liian pirteän näköiseltä ja värikkäältä. Onhan se melko erinäköistä menoa kuin Rapturen synkässä vedenalaisessa kaupungissa. Elizabeth sitten viimein sulatti sydämen ja tarinakin alkoi kiehtomaan. Loppuhan onkin yksi hienoimmista lopuista mitä olen koskaan peleissä kokenut. Erittäin tunnepitoinen pelikokemus itselleni, etenkin loppua kohden.

SIJALLA 3. Diablo III (2013 konsoliversio)
Diablo 3 pääsi näinkin korkealle yksinkertaiseksi siksi että peliä jaksoi pelata läpi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Veljen kanssa tulikin mentyä peli useasti co-oppina läpi ja muutaman kerran yksinpelinäkin. Hakkaa PC-version 100-0 jo pelkällä mainiolla pädi-ohjauksella. Local co-op myöskin kaivattu uudistus ja on tää ehdottomasti menneen sukupolven paras multiplatform hack'n'slash! Varmasti tulee vielä vuonna 2014 mentyä muutamaan kertaan läpi!

SIJALLA 2. Grand Theft Auto V
Peli jonka piti olla täysin varma Game of the Year mulle, onkin sijalla kaksi?! Noh, näin käy välillä... GTAV on kuitenkin paras GTA-peli ikinä ja tähän olen käyttänyt selkeästi eniten aikaa vuonna 2013 (273h pelikellossa). Yksinpeli oli massiivinen ja todella koukuttava, lähes roolipelimäinen pelikokemus oli sykähdyttävä ja tarinaltaan ylivertainen. Online sitten siihen päälle, joka on sama San Andreaksen kaupunki, mutta silti ihan oma maailmansa. Tunteet kuitenkin voitti vuoden parhaan pelin mittelön ja ykkösenä on...

VUODEN 2013 PARAS PELI ON:
Tunnetilat ratkaisi vuoden 2013 parhaan pelin valintaan. Quantic Dreamin Beyond: Two Souls vaan osu suoraan omaankin sieluun ja en oo mitään peliä tänä vuonna pelannu niin hartaasti hiljaa kuin tätä. Tunnelma oli lähes kokoajan todella surumielinen, synkkä, dramaattinen ja ehkä juuri siks tää iskikin niin lujaa. Ellen Pagen näyttelemästä Jodiesta tuli hahmo josta aloin peliä pelatessa välittämään enemmän ja enemmän kokoajan. Kyyneliä tuli silmiin aika monessakin kohdassa. Vaikka peli onkin surumielinen ja synkähkö niin on se myös ällistyttävän kaunis, niin tarinaltaan kuin myös graafiselta ulkoasultaan. Peli on jakanut mielipiteitä aika rajusti, mutta itselleni se upposi suoraan sydämmeen heti alkumetreillä. Lisää samantyylisiä tarinapelejä kiitos. Vuoden vahvimmat tunnetilatkin koettu tämän pelin parissa.


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Rocksmith kitarakoulu - Day 2



Dodih, toka sessio takana ja se meinaskin loppua alkuun ennen ku kerkes alkaakaan, koska eteen osui vaan niin vittumainen treeni heti että meinas mielenkiinto lopahtaa siihen. Päätin sit kuitenkin kokeilla harjotusohjelmien sijaan soittaa jotain biisiä ja peli ehdotti Ramonesin "Blitzkrieg Bop" kappaletta. Ajattelin alkuun ettei siitä mitään tuu, kun biisi kuitenkin aika rivakka punkkirallatus. Alku oli tietenkin sen verran helppo että hymy nousi huulille ja taisin sen kolmeen kertaan soittaa putkeen ja sehän alko jo hieman sujua. Peli vaikeutti biisiäkin jo hieman ja tosta vois ottaa ekan ns. tavoitebiisin, eli biisin jonka koittaa hioa täydelliseksi omissa käsissä.

                                      Tuosta näkee mistä on siis kyse (ei ole oma video).


Tein myös päätöksen että ostan jonkun halvan basson ja alan sillä kanssa "pelaamaan" tuota. Kattelin jo muutamaa halpaa nelikielistä ja mulla on yksi kivan näkönen ja edullinen basso jo kiikarissa. Basso muutenkin ollu enemmän mieleinen, ehkä sen takia kun vähemmän kieliä ja olen tällänen nakkisormi muutenkin. Vaimokin jo naureskeli että alanko mää nyt keräämään kitaroita ja bassoja. No en ainakaan ihan vielä, katsotaan sitä sitten kun opin soittamaan kyseisiä soittimia ekana ;).

Hiton upea sessio siis takana ja sormenpäät taas melkein tunnottomina. On se uuden oppiminen vaan hienoa ja Blitzkrieg Bop:in sointukuviot on jo jääny päähän, nyt ne pitää vaan hioa ja opetella kunnolla, että biisi menee mallikkaasti.