SIJALLA 10. Call of Duty: Ghosts
Black Ops pelien aikaan innostuin pelaamaan taas Call of Dutyja aikamoisella innolla ja sama into jatkui Ghostsin parissa. Kampanja oli hyvä, vaikkei niin hyvä kuin Black Opseissa. Moninpelattavaa on rutkasti mm. perinteinen multiplayer, täysin uusi Squads-mode ja koukuttava Extinction alienien lahtaamiseen. Vuoden kolmanneksi paras FPS. Tämä peli ei ole vielä koukuttanut niin hyvin kuin Treyarchin Black Ops 2, mutta katsotaan uudestaan kun eka DLC-pack saapuu Ghostsiin.
SIJALLA 9. Tomb Raider
En ole kovin suuri Tomb Raider fani ollut koskaan, mutta Laran uusi tuleminen herätti silti kiinnostusta. Kyseessä onkin paras Tomb Raider mitä olen pelannut! Taistelua oli sopivasti, vaikkakin lopussa meinasi vähän lähteä käsistä. Tarina jaksoin kiinnostaa ja olihan peli todella upean näköinen, maisemat imaisi mukaansa jne.
SIJALLA 8. Resident Evil: Revelations (2013 konsoliversio)
SIJALLA 7. Brothers: A Tale of Two Sons
Brothers kerkesi listalle mukaan viimeisimpänä, sillä sain sen juuri ennen uuden vuoden vaihtumista pelattua vihdoinkin läpi. Alkuun peli ei jostain syystä innostanut, mutta sitten jotain tapahtui ja tämä seikkailu lähti käyntiin todenteolla ja etenkin loppuhommelit kolahti todella kovaa. Tunnepitoisuudessaan peli vetosi eniten minuun ja kauniine maisemineen sekä upeine musiikkeineen.
SIJALLA 6. Metal Gear Rising: Revengeance
Alkuvuodesta 2013 ilmestynyt erilainen Metal Gear peli johon mulla oli älyttömät ennakko-odotukset. Täyttikö se niitä? No täytti! Oli ihan jopa GotY ainesta, mutta päätyi sijalle kuusi, siksi kun tänä vuonna tuli viisi kovempaa peliä. Todella upeasti toteutettu toiminnallinen Metal Gear peli, joka eroaa täysin sarjan muista peleistä. Platinum Games osaa hommansa toimintapelien suhteen, enkä voinu kuin hymyillä ja nauttia pelin hengästyttävästä toiminnasta ja lähes täydellisestä soundtrackista!
SIJALLA 5. Metro Last Light
Kamppaili kovasti MGR:n kanssa sijoituksesta ja voitti sitten. Eka Metro (Metro 2033) oli jo erittäin mieleinen peli itselleni tunnelmaltaan ja ei niin toiminnalisena fps-pelinä, plus ne kauhuelementit joita peli tarjosi. Siinä oli jo tarpeeksi syitä itselleni odottaa sarjan jatko-osaa joka oli vähällä jäädä kokonaan julkaisemattakin, ainakin ongelmia oli matkalla. Lopputulos oli kuitenkin erinomainen ja paluu post-apokalyptiseen Moskovaan oli enemmän kuin mieleinen, samalla ollen myöskin sopivan ahdistava ja synkkä jälleen näkeminen. Vuoden toiseksi paras fps-peli!
SIJALLA 4. Bioshock Infinite
Lukeudun ns. Bioshock-faneihin. Eka oli mainio peli. Toka vieläkin parempi ja sen pelasin kahdesti putkeen. Kolmas, eli juurikin tämä Infinite laittoi vieläkin paremmakai, vaikkakin alkuun pelimaailmana toimiva ilmakaupunki Columbia ei meinannu millään innostaa ja tuntui aivan liian pirteän näköiseltä ja värikkäältä. Onhan se melko erinäköistä menoa kuin Rapturen synkässä vedenalaisessa kaupungissa. Elizabeth sitten viimein sulatti sydämen ja tarinakin alkoi kiehtomaan. Loppuhan onkin yksi hienoimmista lopuista mitä olen koskaan peleissä kokenut. Erittäin tunnepitoinen pelikokemus itselleni, etenkin loppua kohden.
SIJALLA 3. Diablo III (2013 konsoliversio)
Diablo 3 pääsi näinkin korkealle yksinkertaiseksi siksi että peliä jaksoi pelata läpi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Veljen kanssa tulikin mentyä peli useasti co-oppina läpi ja muutaman kerran yksinpelinäkin. Hakkaa PC-version 100-0 jo pelkällä mainiolla pädi-ohjauksella. Local co-op myöskin kaivattu uudistus ja on tää ehdottomasti menneen sukupolven paras multiplatform hack'n'slash! Varmasti tulee vielä vuonna 2014 mentyä muutamaan kertaan läpi!
SIJALLA 2. Grand Theft Auto V
Peli jonka piti olla täysin varma Game of the Year mulle, onkin sijalla kaksi?! Noh, näin käy välillä... GTAV on kuitenkin paras GTA-peli ikinä ja tähän olen käyttänyt selkeästi eniten aikaa vuonna 2013 (273h pelikellossa). Yksinpeli oli massiivinen ja todella koukuttava, lähes roolipelimäinen pelikokemus oli sykähdyttävä ja tarinaltaan ylivertainen. Online sitten siihen päälle, joka on sama San Andreaksen kaupunki, mutta silti ihan oma maailmansa. Tunteet kuitenkin voitti vuoden parhaan pelin mittelön ja ykkösenä on...
VUODEN 2013 PARAS PELI ON:
Tunnetilat ratkaisi vuoden 2013 parhaan pelin valintaan. Quantic Dreamin Beyond: Two Souls vaan osu suoraan omaankin sieluun ja en oo mitään peliä tänä vuonna pelannu niin hartaasti hiljaa kuin tätä. Tunnelma oli lähes kokoajan todella surumielinen, synkkä, dramaattinen ja ehkä juuri siks tää iskikin niin lujaa. Ellen Pagen näyttelemästä Jodiesta tuli hahmo josta aloin peliä pelatessa välittämään enemmän ja enemmän kokoajan. Kyyneliä tuli silmiin aika monessakin kohdassa. Vaikka peli onkin surumielinen ja synkähkö niin on se myös ällistyttävän kaunis, niin tarinaltaan kuin myös graafiselta ulkoasultaan. Peli on jakanut mielipiteitä aika rajusti, mutta itselleni se upposi suoraan sydämmeen heti alkumetreillä. Lisää samantyylisiä tarinapelejä kiitos. Vuoden vahvimmat tunnetilatkin koettu tämän pelin parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti