Dodih, toka sessio takana ja se meinaskin loppua alkuun ennen ku kerkes alkaakaan, koska eteen osui vaan niin vittumainen treeni heti että meinas mielenkiinto lopahtaa siihen. Päätin sit kuitenkin kokeilla harjotusohjelmien sijaan soittaa jotain biisiä ja peli ehdotti Ramonesin "Blitzkrieg Bop" kappaletta. Ajattelin alkuun ettei siitä mitään tuu, kun biisi kuitenkin aika rivakka punkkirallatus. Alku oli tietenkin sen verran helppo että hymy nousi huulille ja taisin sen kolmeen kertaan soittaa putkeen ja sehän alko jo hieman sujua. Peli vaikeutti biisiäkin jo hieman ja tosta vois ottaa ekan ns. tavoitebiisin, eli biisin jonka koittaa hioa täydelliseksi omissa käsissä.
Tuosta näkee mistä on siis kyse (ei ole oma video).
Tein myös päätöksen että ostan jonkun halvan basson ja alan sillä kanssa "pelaamaan" tuota. Kattelin jo muutamaa halpaa nelikielistä ja mulla on yksi kivan näkönen ja edullinen basso jo kiikarissa. Basso muutenkin ollu enemmän mieleinen, ehkä sen takia kun vähemmän kieliä ja olen tällänen nakkisormi muutenkin. Vaimokin jo naureskeli että alanko mää nyt keräämään kitaroita ja bassoja. No en ainakaan ihan vielä, katsotaan sitä sitten kun opin soittamaan kyseisiä soittimia ekana ;).
Hiton upea sessio siis takana ja sormenpäät taas melkein tunnottomina. On se uuden oppiminen vaan hienoa ja Blitzkrieg Bop:in sointukuviot on jo jääny päähän, nyt ne pitää vaan hioa ja opetella kunnolla, että biisi menee mallikkaasti.
Marraskuun 29. päivä ja minä kannoin kotosalle Rocksmith 2014 Edition Guitar Bundlen.
Vielä viime kesänä Ubisoftin E3 pressin (peli julkistettiin silloin muistaakseni) aikoihin ei olisi voinut vähempää kiinnostaa kyseinen "peli", vaikka musiikista kiinnostunut olen aina ollutkin. En kuitenkaan ikinä ole ajatellut että alkaisin opettelemaan kitaransoittoa. No nyt yritän ainakin.
Day 1 on ohi koska PS3 on nyt kahdesti jäätynyt parin tunnin sessioiden aikana ja sormenpäitäkin jomottaa jo kivasti. Opinko mitään, no en oikeastaan. Muutama harjoitus meni mallikkaasti ja niistä opin muutaman simppelin kuvion mitä sitten voin vielä unpluggedina jauhaa sohvalla näin illan tullen. Pari biisiäkin soitin läpi ihan ok, koska tosiaan peli löi eteen helpot soittolinjat vielä tässä vaiheessa "uraani". Guitarcade minipelejä tuli myös testattua koska peli suositteli niidenkin kokeilemista ja sieltä löytyi muutaman oikein miellyttävä harjoitusohjelma myöskin. Kädet ei kuitenkaan vielä pysy mukana tällaisella apinalla joka ei ole kitaraa juurikaan soitellut.
Tarkoitus olisi ainakin joulukuussa harjoitella jokainen päivä vähintää sen 1-2h ja saada kestävyyttä käsiin, sekä oppia tuntemaan ne kielet sekä kitara muutenkin. Koitan myös kirjoittaa pienen pätkän tekstiä jokaiselta sessiolta.
Helvetillisiä fiiliksiä onkin, sillä Diablo 3 tarjoaa kuumuutta ja tulikiveä. Perkeleitä ja pikkupirulaisia, sekä enkeleitä ja eläviä kuolleita. Kaikkea siis löytyy ja nythän peli julkaistiin vihdoinkin myös konsoleille, siispä fuck off PC master-race, konsoli-Diablo on parempi kuin teidän versionne lälläslää!
Onko näin? No on! Aikoinaan tuli PC:lle ennakkotilattua Diablo 3 Collector's Edition ja onnesta soikeanahan sitä tulikin odotettua vaikken ole aikaisemmin Diabloja edes pahemmin pelannut (Diablo 2:sta muutaman tunnin). En ole PC-pelaaja, mutta kun kuitenkin oli sellainen rauta alla jolla pelaaminenkin sujui niin piti antaa mahdollisuus tällekkin vaihtoehdolle ja jos muistatte niin jo ennen D3 PC-julkaisua varjoissa kuiskailtiin mahdollisista konsolikäännöksistäkin. Tosin konsoliversiot vahvistettiin vasta 2013 vuoden alkupuolella (PS4 ja PS3 versiot, Xbox 360 versio hieman myöhemmin).
Itsehän olen konsoleilla pelannut paljon hyviä hack'n'slash roolipelejä kuten Baldur's Gate: Dark Alliance 1 & 2, Forgotten Realms: Demon Stone, Sacred 2, Lord of the Rings: War in the North, Torchlight jne. Nämä esimerkit siksi, että olen aina pitänyt hakkaa ja sivalla tyylisistä peleistä ja nauttinut niistä juurikin pädi-ohjauksella. Joten Diablo 3:n ilmestyminen konsoleille oli pienoinen märkä uni joka kävi toteen. Blizzard Entertainment tunnetaan siitä että kun he ryhtyvät johonkin työhön, niin he tekevät sen todella hyvin ja huolellisesti. Diablo 3 konsoliversiot ei ole poikkeus, vaan kyseessä on tämän konsolisukupolven paras hack'n'slash roolipeli mielestäni! Jopa loistava LotR: WitN jää kakkoseksi!
PC:llä Diablo 3:sta tuli pelattua semmoiset 30 tuntia yksikseen ja hyvältähän sekin tuntui, mutta sitten peli vain jäi kesken, innostus loppui ja plääh. Kaverien kanssa co-oppina pelaaminen olisi varmaan tuottanut läpipeluunkin, mutta sellaista ei koskaan tapahtunut. Nyt Xbox 360:llä olen vääntänyt D3:n jo neljästi läpi (Normal, Nightmare, Hell ja Inferno), eikä kyllästymistä ole nähtävissä, vaikkakin Act 2 on se joka tuottaa eniten hankaluuksia tylsyytensä vuoksi. Yksinpelinä peli tuli vedettyä Normal modella läpi ja seuraavat kolme läpipeluuta tulikin vedettyä pääosin veljeni kanssa kaksistaan (Infernosta noin puolet yksin ja puolet co-oppina). Netti-coop toimii ongelmitta ja kaveri voi liittyä peliisi milloin haluaa, olettaen että olet laittanut nettiasetukset pelistä "friends only" kohtaan. Voit toki myös laittaa täysin avoimen pelin johon voi liittyä randomisti kolme muuta ihmispeluria, mutta toki se pelin hauskuus löytyy tutusta kaveripiiristä, joko onlinen välityksellä tai local co-oppina.
Neljän läpipeluun jälkeenkin itselläni on vielä syitä pelata peli läpi, sillä en ole vielä edes kokeillut local co-oppia. Tämä tulee vaimon kanssa testailtua jossain vaiheessa. Myöskin hardcore pelitila on vielä alkumetreillä itselläni ja sillä olisikin tarkoitus seuraavaksi pelata peli läpi. Homman nimihän siinä on se että sulla on vain se yksi elämä, eli jos kuolet niin game over ja se oli sitten siinä. Helpotustahan tohon antaa se että voit laittaa vaikeustasoksi easyn, jolloin vastustajat on helppoja eikä ongelmia pitäs tulla, paitsi kohdissa joissa saatat jumittua vihollisten keskelle, mutta se on sitten jo omaa tyhmyyttä. Mutta tosiaankaan en ole pahemmin mitään huonoa sanottavaa tästä pelistä löytänyt, enkä nyt ala väkisin vääntämäänkään itkuja ja parkuja. Mainitsen sen että muutamaan otteeseen peli on jäädyttänyt koko konsolini, mutta sitä tekee kyllä muutkin pelit ja syyksi epäilen sitä että konsolistani on tuuletin paskana...
Kontrolleista sanottakoon että pädiohjaus on itselleni huomattavasti enemmän mieleistä kuin PC:llä hiiren ja näppäimistön yhteistyö, jossa ei kylläkään mitään vikaa ole, mutta pädi on meikälle aina se paras vaihtoehto pelistä riippumatta. Taisteluliikkeet, potionien juomiset ja skillit on aseteltu liipasimiin, olkanappeihin ja perinteisiin A, B, X, Y nappeihin, joita sitten mätkitään niin saatanasti, toki siinäkin on hieman syytä taktikoida sillä skilleillä ja potioneilla on cooldownit! Loottia pelissä on paljon, kuten tämän genren peleissä kuuluukin. Lootin määrää ja tasoa tosin on muokkailtu PC-versiosta, eli turhaa kamaa ei sinkoile esiin niin paljoa, vaan sitä arvokasta loottia tulee matkan varrella todella mukavasti ja oman aikansa vie aina se tavaroiden katsastus ja parhaiden kamojen pukeminen jne. Joillekkin juuri nää kamojen keräilyt ja craftaamiset jne onkin se yks kovimmista jutuista tälläisissä peleissä. Auction housea ei konsoleilla ole ja hyvä niin, en kaipaakkaan moista. Online pakkoa ei myöskään ole, tosin ei haittaa vaikka olisikin koska oma konsoli on netissä kokoajan, eikä omassa netissä ole ongelmia.
Sikäli mikäli haluaa saada ne kaikkein parhaimmat tavarat ja päästä sinne maksimilevelille (60), niin silloin peli tarjoaa eniten. Aloitat Normalilla ja päädyt Infernoon! Kokoajan vastaan tulee parempaa ja aina vaan parempaa loottia, hahmostasi kehittyy kokoajan kovempi käsiä katkova barbaari tai aina vaan mahtavampi arkkivelho. Pelissä on tarinaakin paljon ja pääosin se löytyy pelistä löytyvistä "ääni"kirjoista ja hahmojen keskusteluista, mutta tarina ei ole se pääasia tässä genressä, vaan juurikin sulava toiminnallinen hack'n'slash ja aarteiden etsiminen. Nyt vaan unelmoin että Blizzardilla tulisi mieleen sellainen nerokas päähänpisto, että he tekisivät kahdesta aikaisemmasta Diablosta HD-remaket ja julkaisisivat nekin konsoleille, sillä näin loistavaa mättöä ei ole koskaan liikaa!
Loppuun vielä loistava video jossa perehdytään juurikin siihen sohva-cooppaamiseen, eli Nelinpelin hienojen herrojen mulkaisu Diablo 3 pelistä!
Pelien lisäksi tulee paljon keräiltyä peliaiheista oheismateriaalia myös melkoisesti, eli t-paitaa, figuureja, lehtiä, julisteita ja vaikkapa olkalaukkuja! Näitä tuotteita tulee sitten tilailtua ja osteltua aina kun mahdollista ja jotain kivaa löytyy.
Ajattelin esitellä joitain kivoja oheismateriaaleja blogissani ja tässä on ensimmäinen aarre.
Joskus olen jossakin törmännyt aikaisemminkin tähän olkalaukkuun ja siitä saakka halunnut moista itselleni. Nyt sit törmäsin uudelleen tähän tuotteeseen tuollaisessa verkkokaupassa kuin Alphageek.
Henkilökohtaisesti mielenkiintoani juuri tähän laukkuun lisäsi sekin että laukku on vettä hylkivä, joten sehän on täydellinen olkalaukku syksylle ja DigiExpoille! Alla vielä tuotekuvaus laukusta:
"Tyylikäs olkalaukku tai läppärilaukku jos haluat siksi sitä kutsua. Todella hieno painetulla kuvalla joka muistuttaa klassista NES 8-bittistä ohjainta.
Tekniset tiedot
Virallisesti hyväksytty
Valmistettu 100% polyesteristä vettähylkivällä ominaisuudella ja
hyvällä kestävyydellä
Pesunkestävä
Säädettävä olkahihna
Ei pehmustettu, mutta voidaan pehmustaa itse
Laukun sisämitat noin: 27,5 cm korkea, 31 cm pitkä ja 10 cm paksu."
Peliruukun Sly-maratooni käynnistyy tänään perjantaina 23.8. klo 16 ja tarkoituksena pelata siis kaikki neljä Sly peliä alusta loppuun! Porukka siis kokoontuu taas Mikkiksen asunnolle, aivan kuten Striimiputki VI:ssä! Maratoonia pääsette seuraamaan osoitteesta www.twitch.tv/peliruukku ja neljän pelin läpipeluussa menee aika varmasti sunnuntaille, eli koko viikonlopun mittainen pelirupeama kyseessä!
Peliruukun jo kuudes striimiputki potkaistaan käyntiin tänään perjantaina 9.8. klo 17 uuden jäsenen RedRawNes:n toimesta. Pelinä Tomb Raider Anniversary!
Striimiputkihan jatkuu aina sunnuntaille saakka, eikä mitään taukoja ole, vaan pelejä tulee non-stoppina 9.8. klo 18 - 11.8. klo 18!
Muutama vieraskin piipahtaa äänessä! Legendaarinen NES-Retku saapuu ääniyhteydellä haastateltaaksi (tarkasta ajankohdasta ei tietoa). Paikanpäälle saapuu vieraaksi sitten striimaaja-Raibendoh joka pelaa La klo 18 Quake 2:sta!
Striimiputki IV:n ohjelmisto:
Pe 18:00 - RedRawNes - Tomb Raider - Anniversary
La 00:00 - Mikkis - Battlefield: Bad Company La 06:00 - Arkkis - ZombiU La 12:00 - Timodus - Naruto Shippuden: Ultimate Ninja Storm 2 La 18:00 - Raibendo - Quake 2
Su 00:00 - Wollter - Witcher 2 Su 06:00 - Garu - Luigi's Mansion Su 12:00 - Termis - Far Cry 3: Blood Dragon
Muistellaanpas hieman menneisyyttä ja omia pelailuja, eli mistä kaikki alkoi ja mitkä on ne kultaisimmat muistot mitä on jäänyt lapsuudesta ja teini-iästä.
Varmaankin ihan ensimmäinen kerta kun törmäsin johonkin omituiseen tv-peli härpäkkeeseen oli joskus 80-luvun alkupuoliskolla. Alakerran naapurilla oli joku musta mötikkä (ei mitään hajua mikä masiina) olohuoneessaan jolla pelattiin paljon erilaisia Space Invadersin innoittamia avaruusräiskintöjä sun muita palikkapelejä. No ei niistä enempää koska en kykene muistamaan noin varhaisista ajoista muuta...
Muutimme laajasti laajenevalle Malmille, jossa vietin ekat kouluvuodet ja tutustuin Commodore 64 tietokoneeseen! Muistan koulussa kuulleeni kavereideni hehkuttelevan sellaisia nimiä kuin Commando, California Games, Microprose Soccer, Rambo, Boulder Dash, Decathlon jne ja tottakai sitä alkoi kiinnostumaan että mitähän juttuja noi oikein on... Pelit oli melkoisesti jo muuttunut niistä ihan ekoista pelisessioistani ja ekojen Atarien ajoista. Nyt pelejä pelattiin kasetilta tai isolta lerppudisketiltä, joista disketti oli enemmän luksusta ja nopeampi latailuissaan jne. Quickshot ilotikkuja tuli tuhottua kaverilla useita, etenkin juuri näissä lukuisissa Winter Games, Summer Games, Knight Games, California Games, Olympic Games jne nimellä kulkeneissa joystickin raiskauksissa! Mahtoi kaverin isoveli olla tyytyväinen kun paskottiin sen joystickit ja kärvennettiin muutamat C64:n muuntajat, jotka kuumuivat tulikuumiksi jo muutaman tunnin pelailun jälkeen ja saattoivat kosahtaa siihen. Monesti lopetettiin pelailut pariksi tunniksi että muuntaja viilenee ja sen aikaa oltiin ulkona leikkimässä sotaa jne. Sitten pelailu jatkui taas kun muuntaja oli sopivan viileä, tätä toistettiin useasti.
Kuvassa Quickshot Turbo, jollaisilla tuli myös paljon pelattua C64 aikoina.
Nintendon ensimmäinen kotikonsoli rantautui myös Eurooppaan näihin aikoihin ja siihenkin tuli tutustuttua lukuisten kavereiden kodeissa. Pelit kuten Super Mario Bros., Wrecking Crew, Ice Climbers, Soccer, Duck Tales jääneet parhaiten mieleeni ja NES-pädin kosketus oli paljon ystävällisempi kuin Quickshot ilotikku. Itsehän olin erilainen lapsi ja sain Sega Master Systemin lahjaksi johon olin päässyt myöskin tutustumaan naapurinkersan kotosalla. SMS konsoli oli myöskin 8-bittinen kuten NES, muttei sille ollut Super Marioita tai muitakaan tuttuja pelejä, joten piti sokkona ostella pelejä kansien perusteella (silloin kun ei netistä kateltu pelivideoita, tai arvosteluja, eikä kaupoissa ollu pelipisteitä missä voisi peliä kokeilla edes). Eka SMS pelini oli konsolin mukana tullut Hang On moottoripyöräilypeli joka oli todella timanttinen arcadepyöräily. Vihdoinkin alkoi löytymään niitä hyviäkin pelejä (tai pelejä joita osasi pelata, pelit kun oli tuolloin huomattavasti vaikeampia kuin nykyään, kai?) ja parhaiten mieleen jäi Wonder Boy tasoloikat, jotka nousivat itselleni Master Systemin Mario-peleiksi (muita hyviä oli mm. Shinobi, Phantasy Star jonka pelaaminen toki oli aikamoista häsläystä vielä tuolloin). Saatoin toki olla aika yksin Wonder Boyn ja muiden Sega-hahmojen kanssa tuolloin sillä tunsin vain yhden kaverin jolla oli Sega Master System ja hänkin halveksi kyseistä konsoli ja tahtoi mestarillisen NES-konsolin!
Noh, seuraavana saapui Nintendon Super Nintendo ja Segalta sitten oma 16-bittinen Megadrive. Olin jo sen verran valinnut puoltani Segan suunnalle, että halusin nimenomaan Megadriven enkä SNES:iä, ja sen sainkin. Megadrivellä erityisen kiinnostuksen herätti uusi jääkiekkopelisarja EA Sportsilta. EA Hockey nimellä kulkenut kiekkoilu muutti meikäläisen elämää melkoisesti ja siitä alkoi muutaman vuoden totaalinen koukutus EA:n lätkäpeleihin ja hieman myöhemmin myös FIFA-sarjaan. Edellä mainitussa kiekkoilussahan pelattiin maajoukkueille, eikä pelaajilla ollut nimiä, mutta pelinumerot oli kiekkofaneille tuttuja. Kanadalla pelinumerot 66, 99 jne olivat aika selvyyksiä. Sitten saapui NHLPA Hockey 93 nimellä kulkeva täysverinen NHL-kiekkoilu joka hämmensi jo sillä että pelissä oli oikeat pelaajat jokaisessa NHL-joukkueessa! Tämä peli oli se joka vakuutti meikäläisen haluamaan Sega Megadriveä. Tulihan nuo änärit toki SNES:lle myös, mutta olin jo tykästynyt Megadriven hienoon kolminappiseen pädiin joka miellytti tuolloin kädessäkin enemmän.
Musta oli myöskin tuolloin coolimpi kuin SNES:n harmaus ;)
Sega Megadrive palvelikin uskollisesti monia monia vuosia ja änäreitä tuli pelattua enemmän kuin ikinä! Enpä tuolloin oikeastaan juuri mitään muuta pelannutkaan ja joka ikinen vuosi tuli ostettua uusi änäri. Tuolloin pelisarja teki vielä huikeita harppauksia joka vuosi! Johonkin näihin aikoihin Pasilassa asuessani ja koulua käydessäni, eräs kaverini kutsui meikäläisen pelaamaan Amiga 500 tietokoneella "The Manager" nimistä jalkapallo"simulaattoria" jossa toimitaan futismanagerina. Olinhan kova futisfani niin toki tuollainen erikoinen peli kiinnosti ja myös koukutti välittömästi ekalla pelikerralla! Luonnollista jatketta The Manager pelailuille oli Championship Manager: Italy ja CM: England jotka ilmestyivät myöhemmin Amigalle. Pelkästään noihin futismanagerointeihin tuli käytettyä satoja tunteja, mutta samaiset pelit innostivat myösin useasti lähtemään Töölön legendaariselle bollikselle potkimaan oikeaa nahkakuulaa kavereiden kanssa ja futailujen jälkeen pelattiin lisää ChampMania kotosalla. Ahh how I miss those days!
Nyt ollaankin päästy jo 90-luvulle ja blogin eka osio päättyy tähän. Seuraavassa osassa sitten kerron miten päädyin vihdoinkin Nintendon mukaan ja siitä Sonyn ja Microsoftin konsolien pariin. Paljon on pelaaminen muuttunut vuosien saatossa ja tulee varmasti muuttumaan tulevaisuudessakin.
Pahoittelen blogissa esiintyviä kirjoitusvirheitä jne. Tämä on pieni tarinani pelaamisesta ja kerron sen loppuun vielä joskus ;).
Blogia kirjoittaessa soi: Blind Guardian "Nightfall In Middle-Earth"!
En ole koskaan lukeutunut texas hold 'em pokerin suureksi ystäväksi, mutta olen joskus ajoittain kyseistä korttipeliä pelannut (rahasta ja virtuaalirahasta) joten tuttua touhua se on. Telltale Gamesin Poker Night 2 (Xbox Live Arcade) kuitenkin herätti mielenkiintoani ensinnäkin mielenkiintoisten hahmojen takia ja pelin dialogiapainoitteisuuden vuoksi. Jälkimmäinen hauskuus tosin alkaa toistamaan itseään aika nopeasti kun on muutamia tunteja peliä pelannut, mutta lisää uusia keskustelunpätkiä saa avattua samalla kun availee peliin uutta sisältöä pelin edetessä. Huumori on maittavaa ja ehdottomasti juuri se osa-alue joka saa pelaajan jatkamaan turnauksesta toiseen. Pelipöydässähän olet oma itsesi ja pelikavereina pöytään liittyy tuttuja ja vähemmän tuttuja hahmoja viihdemaailmasta. Mukana on siis Sam & Max peleistä tutut etsivät (Sam pelipöydässä mukana ja Max taustapiruna häröilemässä), Brock Samson (Venture Brothersista, joka ei sano itselleni mitään) joka on oma suosikkini raivokohtauksineen ja uhoiluineen, Claptrap (Borderlands pelisarjasta) joka on kanssa hulvaton veikkonen, Ash Williams (Evil Dead leffasarjasta, tosin ei Bruce Campbellin ääninäyttelemänä tässä pelissä, mutta imitaattori hoitaa hommansa kyllä onnistuneesti) ja Portal peleistä tuttu GLaDOS toimii jakajana.
Pelin edetessä ja turnauksissa menestymällä pääsee availemaan uusia korttipakkoja, peliympäristöjä ja pelimerkkejä, sekä mahdollisuuden voittaa hahmojen tavaroita kuten Ashin Necronomicon kirjan ja Claptrapin VGA gaalassa saaman palkintopystin jne. Achievementteja peli syöksee ulos myöskin sitä mukaan kun saat avattua kokonaisia pelisettejä ja voitat hahmojen yksilöllisiä tavaroita itsellesi. Pelistä saa avattua myöskin Xbox avatarilleen tavaraa ja Borderlands 2 peliin saa avattua lisäsisältöä.
Poker Night 2:sta voi suositella etenkin pelaajille joille maistuu texas hold 'em, plus että peli ei ole vain korttien lätkimistä mykkien pelikavereiden kanssa. Huumoria, hienoja hahmoja, paljon dialogiaa, leppoisaa meininkiä ja tottakai sitä pokeria.
Itselläni tosin pelinautintoa on hieman pilannut pienet freezailut, eli peli jäätyilee dialogien aikana ja kertaalleen peli kaatoi Xboxini. En sitten osaa sanoa onko syy pelissä vai alkaako Xbox 360 konsolini vetelemään viimeisiään jo... Suosittelen silti pelin hankkimista jos haluat lätkiä pokeria hienojen hahmojen kanssa leppoisissa oloissa.
