Powered By Blogger

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Rocksmith kitarakoulua - Day 1


Marraskuun 29. päivä ja minä kannoin kotosalle Rocksmith 2014 Edition Guitar Bundlen.
Vielä viime kesänä Ubisoftin E3 pressin (peli julkistettiin silloin muistaakseni) aikoihin ei olisi voinut vähempää kiinnostaa kyseinen "peli", vaikka musiikista kiinnostunut olen aina ollutkin. En kuitenkaan ikinä ole ajatellut että alkaisin opettelemaan kitaransoittoa. No nyt yritän ainakin.

Day 1 on ohi koska PS3 on nyt kahdesti jäätynyt parin tunnin sessioiden aikana ja sormenpäitäkin jomottaa jo kivasti. Opinko mitään, no en oikeastaan. Muutama harjoitus meni mallikkaasti ja niistä opin muutaman simppelin kuvion mitä sitten voin vielä unpluggedina jauhaa sohvalla näin illan tullen. Pari biisiäkin soitin läpi ihan ok, koska tosiaan peli löi eteen helpot soittolinjat vielä tässä vaiheessa "uraani". Guitarcade minipelejä tuli myös testattua koska peli suositteli niidenkin kokeilemista ja sieltä löytyi muutaman oikein miellyttävä harjoitusohjelma myöskin. Kädet ei kuitenkaan vielä pysy mukana tällaisella apinalla joka ei ole kitaraa juurikaan soitellut.

Tarkoitus olisi ainakin joulukuussa harjoitella jokainen päivä vähintää sen 1-2h ja saada kestävyyttä käsiin, sekä oppia tuntemaan ne kielet sekä kitara muutenkin. Koitan myös kirjoittaa pienen pätkän tekstiä jokaiselta sessiolta.

1 kommentti:

  1. Minäkin kiinnostuin tuosta "pelistä". Oon jo monta vuotta halunu oppia kitaransoittoa. Mutta jotenkin mä epäilen että tän innostus loppuis mulla lyhyeen. Oon aika kärsimätön :D

    -Lilli-

    VastaaPoista